Sardinian auringon alla: Iidan tunnelmia Italiasta

Buonasera!

Ensimmäinen viikko Bosassa meni supernopeasti, joten seuraavat menevät varmaan vielä nopeammin,apua. Vaikka vasta murto osa työssäoppimisesta on ohi, ollaan ehditty jo näkemään kaikenlaista. Ollaan myös alustavasti suunniteltu retkiä Algheroon ja Cagliariin, mutta ei Bosassakaan aika käy pitkäksi. Kaikessa rauhallisuudessaan ja yksinkertaisuudessaan tämä kaupunki on aivan ihana. Mielikuva pastellinvärisistä taloista ja turkoosista, kristallinkirkkaasta merivedestä osui aivan nappiin. Ruokakin on “Molto Bene”, ja käytiinkin eilen syömässä yhdessä Bosan parhaista ravintoloista (Trattoria Sa Nassa). Se oli äänestetty Tripadvisorissa Bosa 7. parhaaksi ravintolaksi, joten pöytävarauskaan ei varmaan ollut ihan turhaan tehty.

Italialaiset syövät myöhään, noin 9-10 aikaan, mutta nälän pitääkin olla valtava, sillä Italialaiset syövät hienossa ravintolassa monta ruoka-lajia yhdellä aterialla: ensin pieni alkuruoka, sitten tyypillisesti pastaa ja pastan jälkeen vasta kalaa/lihaa. Aperatiivit ja Digestiivit kuuluvat myös illalliseen. Me tilattiin supistettu versio ja otettiin alkuruoaksi yhteinen pasta-annos ja pääruoaksi paikallisia mereneläviä. En olisi ikinä kuvitellut syöväni Kalmaria, kokonaista rapua ja tuntematonta pallokalaa samalla lautasella, mutta siinä ne vaan lautasellani köllöttelivät ja ihan hyvältä maistuikin. Ravun syöminen oli kyllä mission impossible.

"Fried fish" eli kala-annos, jota syötiin ravintolassa Sa Nassa

Ollaan käyty vierailulla Casa Deriu -museossa, Bosa Marinan rannoilla, paikallisilla markkinoilla ja Malaspinan linnassa, jonka muureilta näki koko Bosan kaupungin. Näkymät oli siis valehtelematta henkeäsalpaavan ihanat. Markkinat oli ainakin sata kertaa suuremmat mitä etukäteen kuvittelin. Voisin veikata, että melkein koko kaupungin asukkaat olivat kokoontuneet paikalle. Bosassa on siis vain n. 8000 asukasta. Hedelmät täytynee jatkossa ostaa torilta, niin paljon valinnanvaraa siellä oli. Suurempia marketteja on kaupungissa kaksi, molemmat reilun kilometrin päässä meidän asunnolta. Pienempiä kauppoja (kuten hedelmä- ja leipäkauppoja) on useampia, satutaan vaan yleensä aina olemaan väärään, eli Siestan aikaan liikkeellä.

Temo-joen sillalta otettu kuva

Ihmiset täällä ovat aivan ihania, niin kuin vähän epäilinkin. Jokunen Italiano näytti kahvilassa tiskin takana hapanta naamaa, kun ei puhuttukkaan täydellistä Italiaa, mutta aina ollaan silti saatu maailman parhaita Cappuchinoja pöytään tarjoiltuna. Olen tosi innoissan siitä, että meille luvattiin opettaa juurta jaksaen aidon italialaisen kahvin valmistusta. Pääsin jo vähän kokeilemaan, eikä se ollut lainkaan vaikeaa. Ehkä vielä muutan tänne ja perustan oman pienen Cafetteriani.

Täkäläinen aamupala

Työpaikasta ei ole mitään pahaa sanottavaa, saatika meidän asunnosta. Henkilökunta on aivan ihana ja hotelli itsessään todella suloinen, koostuen pienistä remontoiduista asunnoista, joissa Bosalaiset muinoin asuivat. Ensimmäiset päivät vietettiin meidän ohjaajan, Antonion kanssa, joka näytti hieman varauksien tekemistä. Nyt kun Antonio on lomalla, ollaan oltu Annmarien opeissa. Hän on opettanut meille vähän juurikin tuota kahvin valmistusta, hotellin varausjärjestelmän toimintaa, ja sivistänyt meitä muutenkin kertomalla Italialaisesta kulttuurista. Ollaan myös saatu seurata miten check-in täällä tehdään. Asiakkaita alkaa olla enemmän vasta kuun lopulla, joten työt respan takana ovat nyt jääneet vähemmälle. Ollaan sen sijaan tehty hotellille “markkinointiblogia” jossa kerrotaan yleisesti Bosasta, Bosan nähtävyyksistä sekä hotellista ja hotellin palveluista.

Italiassa viehättää eniten kaikki. No ei kai sentään, mutta pidän etenkin rennosta elämäntyylistä ja yhteisöllisyydestä. Asioiden hoitamisessa olennaisena osana on pieni sähläys, eikä mistään oteta turhaa stressiä. Perheen ja ystävien kanssa ajan vietto on tärkeintä. A vastasikin toissapäivänä hauskasti asiakkaalle että “ ei me Italialaiset kävellä, me istutaan ulkona kahvilla”, kun asiakas kysyi mihin hänen kannattaisi lähteä patikoimaan. Autot moikkaavat toisiaan tööttäämällä ja ylipäätään kaikki tervehtivät toisiaan, vaikkeivät niin tuttuja olisikaan. Päivällä syödään jotain pientä ja illalla mennään ystävien kanssa ulos syömään. Ollaan itsekin huomaamattamme syöty pääateria vasta 9-10 aikaan, kun täällä aika kuluu niin huomaamattomasti. Jätteet lajitellaan tarkasti ja kolme kertaa viikossa ulko-oven viedään päivästä riippun joko biojätteet, lasit, muovit tai paperit. “Poliisiasia”, kuten meitä jätteidenlajittelusta varoiteltiin.

Italialaisten näkökulmasta täällä on vielä talvi, vaikka päivien keskilämpötilat ovat 20 asteen paremmalla puolella. Toppatakittomuus on täällä katukuvassa harvinainen näky, vaikka itse kuljetaan T-paidoissa. Me ollaan täällä lähes ainoat turistit, joten suurin osa ravintoloista on vielä kiinni. Sannin vaaleat hiukset saavat välillä kummastuneita katseita, mutta muuten sulaudutaan oikein hyvin joukkoon.

Nyt viikonloppuna vietettiin meidän ekoja vapaapäiviä. Lauantaina oli aivan hirmuinen myrskysää (taisi sateenvarjokin rikkoutua kun kaupassa nopeasti käytiin), joten pysyteltiin lähinnä asunnolla. Tänään sunnuntaina herättiin aikaisin, haettiin hotellilta pyörät ja mentiin käymään Bosan nahkuri museossa. Sieltä suunnattiin kohti Bosan ehkä kauneinta rantaa, Cumpoltitua. Menomatka oli pitkä ja pelkkää ylämäkeä, mutta eipä väsymystä enää edes muistanut kun näkymät oli niin mahtavat. Pyörät jätettiin ylös parkkiin ja käveltiin pientä piikkikasvien ympäröimää polkua alas pienelle rannalle. Ranta näytti siltä kun siellä ei kukaan olisi ikinä ollutkaan. Ihmiset tosiaan ajattevat yhteistä hyvää, eivätkä esimerkiksi roskaa luontoa. Oltiin enin osa ajasta ainoat henkilöt siellä rannalla. Voitte vaan kuvitella kuinka rentouttavaa siellä oli: ympärillä pelkkää villiä luontoa ja meren kohina. Niina uskaltautui uimaan ja me Sannin kanssa köllöteltiin auringossa, kun lämpöä oli yli 20 astetta. Jos juomavettä olisi ollut mukana enemmän, oltaisiin siellä helposti vietetty koko päivä.